Terveys

Teksti: Iina kansonen
Kuva: Getty Images

Hyvät teot tuovat hyvän mielen

Tee hyvää itsellesi ja muille – joulumieli voi löytyä pienistä kauniista teoista.

Tee pienillä teoilla hyvää itsellesi ja muille. Kehut ja kosketus saavat hyvän mielen sekä saajalle että antajalle. Nämä 11 vinkkiä ovat ilmaisia ja sopivat kaikille.

1 Kosketa hellästi

Toisen ihmisen kosketus tekee hyvää läpi elämän. Tutkimusten mukaan lempeä kosketus edistää lapsen kehitystä ja lisää palvelutaloissa asuvien senioreiden hyvinvointia.

Kosketuksella on runsaasti terveyshyötyjä. Miellyttävänä koettu kosketus aktivoi hyvää oloa tuottavat opioidit, onnellisuushormoniksi kutsutun oksitosiinin ja mielialaa ylläpitävän välittäjäaine serotoniinin. Kosketus lisää turvallisuuden tunnetta ja auttaa rauhoittumaan. Sen on todettu myös lieventävän stressiä.

Kosketus on tapa kommunikoida ja ylläpitää yhteyttä ihmisten välillä. Se kertoo välittämisestä ja huolenpidosta. Erityisen hyvältä tuntuu läheisen ihmisen kosketus, mutta terveyshyötyjä voi saada myös esimerkiksi hierojan tai parturin kosketuksesta.

2 Ota omaa aikaa

Oma aika tekee hyvää jokaiselle. Opettele sanomaan rohkeasti ei, jos kalenteri tuntuu liian täydeltä. Varaa tietoisesti aikaa itsellesi merkitsemällä kalenteriisi ainakin yksi arki-ilta viikossa vain sinulle.

Venytä kroppa rennoksi

3. Seiso hartioiden levyisessä haara-asennossa. Rullaa ylävartalo kädet edellä ja selkä pyöreänä jalkateriä kohti niin, että kosketat maata. Rullaa takaisin ylös selkä pyöreänä. Toista 5–10 kertaa. Ranka venyy ihanasti.

4. Käy vatsamakuulle. Aseta kämmenet lattiaan hartioiden kohdalle ja nosta takapuolta kohti kattoa niin, että päädyt käsiesi ja jalkojesi varaan A-asentoon, eli joogasta tuttuun alaspäin katsovaan koiraan. Pidä hartiat rentoina. Pysy asennossa 15–30 sekuntia. Toista pari kertaa. Venytys tuntuu koko kropassa.

5. Istu jalat ristissä lattialla. Kurota oikealla kädellä pään yli yläviistoon niin, että kylki venyy. Vaihda puolta. Tee 5 toistoa molemmille puolille. Taivut lopuksi koko yläkroppaa eteen lattialle ja anna selän venyä.

Vinkit antoi proviisori, personal trainer Maria Lukka.

6 Kehu kaveri päivässä

Kehuminen on helppo tapa levittää hyvää mieltä. Ota tavoitteeksesi jakaa vähintään yksi kehu päivässä. Kehun ei aina tarvitse olla suuri – pienet, arkipäiväisetkin asiat voivat olla kehun arvoisia.

Kehu ilahduttaa sen saajaa, mutta kehumisesta hyötyy myös kehujen jakaja. Kehuminen auttaa huomioimaan ihmisten hyviä puolia entistä paremmin. Kun kehumista jatkaa pidemmän aikaa, voi koko ajatusmaailma muuttua myönteisemmäksi.

7 Tee toisille hyvää

Muiden auttaminen lisää onnellisuutta, tutkimukset kertovat. Miksi hyvän tekeminen tuottaa hyvää oloa myös itselle?

Se johtuu biologiasta, sanoo psykologi ja emeritusprofessori Markku Ojanen, joka on pitkän uransa aikana tutkinut muun muassa ihmisten hyvinvointiin ja mielenterveyteen liittyviä aiheita.

”Ihmislaji ei olisi selviytynyt tähän päivään saakka, jos ihmiset eivät olisi auttaneet toisiaan ja edistäneet yhteisiä tavoitteita”, Ojanen selventää. 

Hän löytää biologian lisäksi toisenkin selityksen sille, miksi hyvää tehdessä myös oma hyvä olo lisääntyy.

”Toista ihmistä auttaessa itsekunnioitus kasvaa. Se on palkitsevaa. Itsensä kunnioittaminen ja arvostaminen on äärettömän tärkeä asia.”

Vapaaehtoistyö on monelle suomalaiselle tuttu tapa tehdä hyvää. Arviolta 1,4 miljoonaa suomalaista tekee vapaaehtoistyötä, ja Ojanen on yksi heistä. Hän on tehnyt työtä vapaaehtoisena mielenterveyspotilaiden, vanhusten ja kehitysvammaisten parissa.

”Vapaaehtoistyössä syntyy tunne siitä, että saan olla mukana tekemässä jotakin merkityksellistä toisen ihmisen ja yhteisen hyvän eteen. Siinä ei mitata suorituksen tasoa tai tehokkuutta, vaan jokainen saa olla mukana omilla ehdoillaan”, Ojanen sanoo.

Hän kertoo, että auttamisesta syntyy usein positiivinen kehä: kun ihminen kokee saaneensa apua toiselta ihmiseltä, syntyy halu auttaa edelleen muita ihmisiä.

Eläkkeellä oleva professori aikoo omien sanojensa mukaan tehdä vapaaehtoistyötä niin kauan kuin jalat kantavat ja pääkoppa pelaa. Hän kuitenkin muistuttaa, että hyvää voi ja kannattaa tehdä lähipiirissäkin. 

”Elämässä kannattaa pitää mielessä sellaiset hyveet kuin ystävällisyys, kiitollisuus, oikeudenmukaisuus sekä anteeksiantamisen ja pyytämisen taito. Niillä pääsee jo pitkälle.”

Kiitä vaikka puolisoasi jostain arkisesta asiasta, jota olet huomaamattasi pitänyt itsestäänselvyytenä.

Kuva: Riina Peuhu

8 Paijaa karvakaveria

Tutkimuksen mukaan lemmikkieläimillä on monenlaisia terveysvaikutuksia ihmisiin. Jo pelkkä eläimen läsnäolo usein rauhoittaa ja rentouttaa.

Myös eläinten paijaaminen tekee hyvää. Sen on todettu lievittävän ahdistusta ja stressiä sekä alentavan hetkellisesti verenpainetta ja sykettä. Lemmikin silittäminen voi helpottaa myös kipua, sillä paijaaminen lisää kipua lievittävän oksitosiinin tuotantoa.

Lemmikki ei arvostele omistajaansa, vaan hyväksyy tämän sellaisena kuin hän on. Tämän kaltainen ehdoton rakkaus kohentaa itsetuntoa – ja tekee hyvää meistä jokaiselle.

9 Lämpöä lihaksille

Lämmitettävä kauratyyny rentouttaa kireitä lihaksia ja auttaa palautumaan. Aseta tyyny esimerkiksi jännittyneiden hartioiden tai kipeän selän päälle. Voit käyttää kauratyynyä myös lämmikkeenä sängyssä kuumavesipullon tapaan.

10 Puhu itsellesi lempeästi

Sisäinen puhe on automaattisesti tapahtuvaa puhetta itsellemme. Se auttaa ajattelemaan ja tarkkailemaan omaa toimintaa.  

Sisäinen puhe voi toimia motivaattorina mutta myös nujertajana. Negatiivinen sisäinen puhe kuormittaa ja murentaa itsetuntoa. Älä suostu kuuntelemaan jatkuvaa mollaamista ja turhia moitteita keneltäkään – varsinkaan itseltäsi. Kannattavampaa on rohkaista ja kannustaa itseään. Ole yhtä lempeä ja lämmin itsellesi kuin parhaalle ystävällesi.  

Tutkijat ovat havainneet, että sisäinen puhe on tehokkainta, kun itsestä puhuu muuna kuin ”minuna”. Se etäännyttää sopivasti itsestä. Jutustele siis itsellesi kannustavasti toisessa tai kolmannessa persoonassa.

11 Nautiskele vitamiineja makeasti

Hemmotteleva smoothiebowl on juotavan smoothien ja tuorepuuron välimuoto.

Brownie-smoothiebowl (2 annosta)

Ainekset:
2 jäistä banaania
1 prk (250 g) maitorahkaa tai hapatettua soijavalmistetta
1 dl manteli- tai kauramaitoa tai omenamehua
1 dl vaniljalla maustettua herajauhetta
1/2 dl maapähkinävoita
1/2 dl kauraleseitä
2–3 rkl tummaa kaakaojauhetta

Koristeeksi:
1 rs (200 g) pensasmustikoita
1/2 dl kookoslastuja
1/2 dl mulberrymarjoja
1/2 dl manteleita

Tee näin:
Mittaa kaikki smoothie-bowlin ainekset tehosekoittimen kulhoon ja soseuta sileäksi. Jos seos on liian paksua, lisää manteli- tai kauramaitoa. Nostele smoothie kahteen annoskulhoon. Lisää päälle huuhdottuja pensasmustikoita, kookoslastuja, mulberrymarjoja ja manteleita.

Vinkki! Pidä pakastimessa kuorittuja ja paloiteltuja banaaneja, niin smoothiebowlin valmistus onnistuu pikana.

Ohje: Suvi Rüster
Kuva: Ninna Lindström