Terveys

Teksti: Nina Riihimaa
Kuva: Getty Images

Kipu – voisitko hoitaa sitä toisin?

Kun työ tuo mukanaan kipuja, toipumiseen ei suositella pitkää sairauslomaa tai vuodelepoa. Sen sijaan kannattaa liikkua ja etsiä asioita, jotka vievät ajatukset pois säryistä.

Kipujen hoito on kahdessakymmenessä vuodessa keikahtanut päälaelleen. Kun ennen kipupotilaita makuutettiin kotona pitkään, nyt suositaan aktiivista otetta. Sairauslomat pyritään pitämään lyhyinä ja vuodelepoa suositellaan vain kivun ollessa äärimmillään.

Kipulääkäri Jukka Pekka Kouri pitää nykytapaa hyvänä.

– Liikkeelle kannattaa lähteä heti, kun se on mahdollista. Alkuun varovasti ja vähän kerralla.

Arkiaskareiden ja kävelyn lisäksi hyväksi on kaikki liikunta, joka tuntuu itsestä hyvältä. Vain extremelajeja ei suositella.

Pitkää poissaoloa töistä tai kokonaan töistä jättäytymistä Kouri ei suosittele kuin viimeisenä vaihtoehtona.

– Työ antaa muuta ajateltavaa ja työkaverit voivat olla korvaamattomia kuuntelijoita ja myötäeläjiä.

Tulehduskipulääke kuurina

Tulehduskipulääkkeitä voi käyttää kovimpiin kipuihin. Jukka Pekka Kouri neuvoo kokeilemaan 3–4 päivän ajan. Jos kipu hellittää, lääkkeen käyttöä voi jatkaa 7–10 päivän ajan.

– Jos tulehduskipulääke ei suuremmin helpota, kannattaa kysyä lääkäriltä muita vaihtoehtoja.

Tulehduskipulääkkeitä joudutaan käyttämään pitkään esimerkiksi selkärankareumassa tai nivelrikossa. Silloin määrätään usein lisäksi mahan limakalvoa suojaava lääke tai valitaan koksibi-ryhmän lääke.                         

Tulehduskipulääkkeitä ei suositella, jos on sairastanut mahahaavan. Se ei myöskään ole ensisijainen vaihtoehto iäkkäille tai sydän- ja verisuonisairaille. Turvallisempi on tällöin parasetamoli. Sillä ei kuitenkaan ole vaikutusta tulehduskipuun, joten nivelrikkokivussa se ei usein ole riittävän tehokas.

Voiteella lievitystä

Kipulääkäri toivoisi, että kipuihin käytettäisiin nykyistä hanakammin tulehduskipugeelejä ja -voiteita. Kipugeeli on turvallinen, sillä vaikuttava aine imeytyy nivelnesteeseen kipupaikassa eikä verenkiertoon joudu kuin murto-osa.

Kipugeelejä käytetään, kuten tulehduskipulääkkeitäkin, kuuriluonteisesti. Kipeä paikka voidellaan ohjeen mukaisesti, yleensä kahdesti päivässä 7–10 päivän ajan.

– Tulehduskipugeeli tehoaa erityisesti pienten nivelten kipuihin, kuten sorminivelrikkoon tai tenniskyynärpäähän. Lonkka-, selkä- ja niska-hartiakipuihin sen apu on vähäisempi, Kouri kertoo.

Myös kylmägeelejä kipulääkäri soisi käytettävän useammin. Kylmä rauhoittaa elimistön kipujärjestelmää. Myös kylmägeelien mentolilla on mahdollisesti rooli kivun vähentämisessä.

Ruuhka kipupisteisiin

Nykyiset hoitosuositukset ovat nostaneet lääkkeettömät keinot ensisijaisiksi kivun hoidossa. Niitä Kourikin suosii.

Kannattaa kokeilla akupunktiota ja TENS-kipulaitteita. Niiden vaikutus perustuu kipupisteiden ärsyttämiseen. Kun selkäytimeen ja hermorakenteisiin muodostuu ruuhkaa, kipuviesti ei pääse etenemään tehokkaasti aivoihin päin.

Akupunktion tehosta on tieteellistä näyttöä polven nivelrikkokipuun, migreeniin ja päänsärkyyn. Akupunktio helpottaa myös monia lihas- ja selkäkipuja. Kotikäyttöön tarkoitetuilla TENS-hermostimulaatiolaitteilla on samanlainen vaikutus.

Mobilisaatiokäsittely tai manipulaatiohoidot ovat hyvä vaihtoehto selkäkivuissa. Manipulaatio vaatii kuitenkin tarkkaa harkintaa ja ammattitaitoa.

Kaikkein tehokkainta on liikunta ja oma harjoittelu. Fysioterapeutilta saa yksilöllisen harjoitteluohjelman. Erittäin toimivia ovat myös esimerkiksi jooga, pilates, Feldenkrais-liikemenetelmä tai taiji.

Musiikki soimaan

– Koskaan ei pidä antaa periksi. Kivunhoidossa päästään usein hyvään tulokseen, mutta on vaikea sanoa, koska se tapahtuu, Kouri toteaa.

Hän kehottaa ottamaan avukseen kaiken, mikä auttaa pärjäämään kivun kanssa ja saamaan ajatukset muille raiteille. Se voi olla lukeminen, tanssiminen tai muu mieluisa harrastus. Mindfulness-harjoituksista on monelle apua.

Musiikin voima on tutkitusti suuri. Paras teho on omalla lempimusiikilla.

– Musiikki täyttää mielen myönteisillä ajatuksilla, jotka voittavat kivusta murehtimisen.

Asiantuntija: Fysiatrian erikoislääkäri Jukka Pekka Kouri, kivunhoidon ja kuntoutuksen erityispätevyys, Orton

Voimaa puristuspallolla

Sari Forell, 39, Helsinki

”Käytän työssäni sisustussuunnittelijana piirustusohjelmaa. Etu- ja keskisormeni klikkaavat hiirtä satoja kertoja päivässä. Yksipuolinen liike kipeytti ranteen. Paikallinen ja tasainen särky tuntuu töitä tehdessä ja treenatessa. Ranteen päälle ei voi laskea painoa esimerkiksi punnertaessa.

Olen hoitanut rannettani tulehduskipugeelillä ja rannetuella. Ne helpottavat kipua. Tärkeää on myös tauottaa työ silloin, kun ranne on hyvin arka. Viikon väli hiiren käytössä tekee hyvää. Onneksi pystyn yksinyrittäjänä aika hyvin päättämään, miten työni järjestän.

Työpäivän aikana venyttelen ja jumppaan rannettani. Apunani minulla on puristuspallo. Kuntosalilla vahvistan käsilihaksiani tankotreenillä.

Ymmärrän, että työergonomiaa on parannettava, ettei vaiva uusiudu. Olen jo hankkinut ergonomisen hiirialustan ja erityisen piirtohiiren sekä korjannut työasentoani. Uskon, että saan fysioterapeutilta vielä lisävinkkejä.”

Kuva: Piia Arnould

Kipu kädessä

Tenniskyynärpää

Olkaluun sivunastan ärtyminen, joka säteilee alemmas kyynärvarteen. Puristaminen, vääntäminen ja nostaminen sattuvat. Johtuu käden ylirasituksesta toistuvilla ja yksitoikkoisilla liikkeillä. Harvoin tekemisissä tenniksen kanssa. Golfkyynärpääksi kutsutaan toisella puolella tuntuvaa kipua.

Hoito

Rasituksen laittaminen tauolle. Tulehduskipugeeli noin viikon kuurina kaksi kertaa päivässä. Akuuttiin kipuun kylmähoito joko kylmägeelillä tai kankaaseen käärityllä kylmäpakkauksella tai jääpalapussilla. Myös lämpöhoitoa, akupunktiota ja kyynärsidettä tai rannelastaa voi kokeilla.

Rannekanavaoireyhtymä

Käden peukalonpuoleisen keskihermon pinnetila kämmeneen johtavassa rannekanavassa. Varsinkin peukalo sekä etu- ja keskisormi puutuvat. Johtuu toistuvista liikkeistä, tärinästä, puristuksesta ja asennoista, joissa ranne on pitkään taivutettuna.

Hoito

Rasituksen laittaminen tauolle. Rannetuki öisin vakauttaa asentoa ja vähentää puutumista. Hetken helpotuksen voi saada käden ravistelusta. Kipua ja turvotusta helpottaa kylmähoito joko kylmägeelillä tai kankaaseen käärityllä kylmäpakkauksella tai jääpalapussilla. 

Pieni kipusanasto

Akupunktio

Lääkkeetön kivunhoidon menetelmä, jossa ihoon työnnetään neuloja ns. akupunktuuripisteisiin. Teho todistettu mm. polven nivelrikkoon ja päänsärkyyn.

Kipuvoide

Paikallisesti käytettävä tulehduskipulääke geelinä tai voiteena. Haitat pienemmät kuin suun kautta otetuilla tulehduskipulääkkeillä.

Kylmähoito

Kylmäpakkaus tai jääpalapussi vähentää kipua ja turvotusta. Kylmävoiteissa oleva mentoli tehostaa vaikutusta.

Manipulaatio

Nikamakäsittelyä, jonka tavoitteena nivelten liikkuvuuden lisääminen ja kiputilojen laukaisu. Ei niskavaivoihin.

TENS

Hermostimulaatiolaite, joka lievittää kipua vapauttamalla endorfiineja ja estämällä kipuviestien kulkua aivoihin.