Me kaikki tunnemme ainakin muutaman suorittajan. Sen, joka touhuaa aina, eikä koskaan näytä lepäävän. Ehkä se on joku läheinen, ehkä se olet sinä itse. Suorittaminen on kuin kaasu, joka hirttää kiinni, eikä suo mielelle tai keholle hetkenkään lepoa. Uni, sekin usein lyhyt ja levoton tauko päivien välissä, on vain lyhyt tankkaus suorittajan ultramaratonin varrella. Se jatkuu ja jatkuu, eikä maaliviivaa näy.

Sanakirja ei sinänsä ota kantaa siihen onko suorittaminen hyvää vai huonoa tekemistä. Eli onko suorittaminen aina kelpaamattomuuden käsittelyä, tai muuta synkkää? Voiko topakka tekijä myös aidosti nauttia tehokkuudesta ja puuhaamisesta?

Psykologi ja työnohjaaja Liisa Uusitalo-Arola pohtii käsitettä aikaansaamisen ja puurtamisen kautta. Aikaansaava, rivakka tekeminen tuottaa iloa ja tyydytystä, kun taas uuvuttava suorittaminen on itsetarkoituksellisempaa, ja tuntuu harmaalta. Ilon tilalla on krooninen selviytymismoodi.

”Silloin tekeminen irtoaa tarkoituksenmukaisuudesta”, sanoo Uusitalo-Arola. Kun näin käy, aivot ylikuormittuvat ja keho alkaa pikku hiljaa osoittaa merkkejä väsymyksestä. Suorittaminen alkaa kääntyä kurjaksi kierteeksi, jonka keskellä oleva voi yhä huonommin.

Suorittamiseen liittyy usein arvottomuuden tunnetta. Se näkyy itseä kohti suunnattuna ankaruutena. Suorittajan verbaliikkaa ovatkin usein ilmaisut, kuten ”minun täytyy” tai ”minun on pakko.” Tekeminen on hyväksynnän hakemisen välikappale: jos teen oikein kovasti, saan palkkioksi rakkautta – tai ainakaan minua ei hylätä tai haukuta.

Toinen tyypillinen, suorittamista selittävä taustatekijä on kotoa opittu malli. Suomalaiset kunnioittavat työn eetosta, on selvitty sodista ja savotoista. Ehkä kotoa on iskostunut esimerkki, että kunnon ihminen ei laiskottele. Tällaisessa ympäristössä kasvanut ei välttämättä tiedosta levon merkitystä, vaan potee huonoa omatuntoa jokaisesta joutilaasta hetkestä.

Myös erilaiset perhetaustat vaikuttavat tapaan, jolla toimimme. Esimerkiksi alkoholistiperheessä kasvaneesta lapsesta voi tulla jo hyvin pienenä vastuunkantaja, jonka rooli jää päälle aikuisuudessakin: minä hoidan ja huolehdin, koska kukaan muu ei sitä tee.

Suorittajan keskeinen ongelma on riittävyyden kanssa painiminen. Hän ei tiedä, mikä on riittävästi, eikä lopeta sittenkään, kun saisi siihen muilta luvan, jopa kehotuksen. Suorittaja kaipaakin rajoja ja rytmiä, sen syvällistä pohtimista mikä on sopiva ponnistelun ja levon välinen, optimaalinen suhde.

Uusitalo-Arola vertaa suorittamista fyysiseen urakkaan, jossa ihminen alkaa käyttää vääriä lihaksia ja vääntää itseään huonoihin asentoihin, kun virta normaalilta tekemiseltä loppuu.

Tyypillistä suorittajille on kasata lautaselleen huomattavasti enemmän tekemistä kuin mistä realistisesti ottaen voi suoriutua. Tätä voisi muuttaa, kun suorittaja malttaisi sanoa ”harkitsen” aina kun hän on sanomaisillaan ”kyllä”. Sen jälkeen tehdään vielä valinta: tukeeko suostuminen minun toivettani levätä enemmän, tai tehdä vähemmän asioita laadukkaammin?

Omien arvojen ja unelmien läpikäyminen auttaa suorittajaa hahmottamaan millainen tekeminen tukee oman näköistä elämää. Milloin voisin aloittaa sen? Kuinka kauan aion vielä puurtaa?

Joskus suorittaminen jää päälle myös siksi, että ollaan jonkun todella innostavan äärellä. Oma yritys tai vaikkapa yhdistystoiminta voivat viedä niin kovaa mukanaan, että lepo ja palautuminen unohtuvat. Innostus syö väsymystä, mutta lopulta keho sanoo ei kiitos.

”Ajattelemme usein, että pitää palautua, jotta voi jatkaa suorittamista. Mutta olen alkanut ajatella, että mitä jos pyrkisimmekin siihen, että olemme jatkuvasti palautuneessa tilassa, ja sieltä tehdään vierailuja ponnistelun puolelle?”, Uusitalo-Arola pohtii.

Kirjoittaja on ratkaisukeskeinen valmentaja ja työyhteisöasiantuntija.

Suorittajan tarkistuslista

1 Mistä haaveilet? Jos arki on unelmien kanssa ristiriidassa, elämä on ilotonta.
2 Hyvä elämä rakentuu kontrasteista levon ja tekemisen välillä. Rajoja tarvitaan, jotta voi palautua.
3 Elämä muuttuu, kun käyttäytyminen muuttuu. Mitä pientä voisit tehdä tänään toisin? Mitä hyvää siitä seuraisi?
4 Mieti, mikä riittää. Milloin ”vuoro” päättyy, mihin aikaan aloitat palautumisen ja pelkästään sinulle iloa tuottavat asiat?
5 Mieti hetkiä, joissa olet levollinen. Mikä sen mahdollistaa? Voisiko sitä monistaa muualle arkeen?
6 Joskus suorittaminen suojaa vaikeilta kysymyksiltä. Kuka olisit, jos et vuoteen saisi tehdä mitään?
7 Ajattele, että puhuisit parhaalle ystävällesi tai lapsellesi. Käskisitkö häntä samalla tavalla kuin itseäsi?
8 Elämä ei ala sit, se on nyt. Viisas tuo aktiivisesti jo tähän päivään ne asiat, joita tulevaisuudelta odottaa.