Terveys

Teksti: Helen Moster

Huuliherpes pois tällä aineella

Asikloviiri pysäyttää herpesviruksen aiheuttaman tulehduksen leviämisen.-Lääkkeen juuret johtavat Karibianmeressä kasvavaan sieneen.-

Asikloviiri on viruslääke, joka pysäyttää herpesviruksen aiheuttaman tulehduksen leviämisen. Varhaisessa vaiheessa otettuna se voi jopa estää huuliherpeksen puhkeamisen. Asikloviiri on turvallinen ja tehokas sekä kapeakirjoinen, mikä tarkoittaa, että se tehoaa vain tiettyihin viruksiin. Esimerkiksi huuliherpeksen hoidossa halutaan vaikuttaa pelkästään HSV1-virukseen.

Lääkkeen juuret johtavat Karibianmeressä kasvavaan sieneen. Tutkijat eristivät siitä nukleiinihapon, jonka todettiin vaikuttavan virusten kasvuun. Kehitystyö jatkui kiivaana, ja vuonna 1976 asikloviiri patentoitiin. Nykyisin asikloviiriä kuvataan viruslääkkeiden penisilliiniksi.
Asikloviiri oli aiemmin reseptilääke. Ilman reseptiä sitä on voinut ostaa apteekista tabletteina vuodesta 2014 lähtien huuliherpeksen itsehoitoon. Tabletteja myydään esimerkiksi kauppanimillä Aciclovir Sandoz, Acyrax, Flushnil ja Aclovir. Voiteita on saanut reseptittä jo vuodesta 1991. Ne löytyvät apteekin hyllystä muun muassa kauppanimillä Aciclovir Sandoz, Aclotad, Herpolips ja Zovirax.

Asikloviiri tehoaa eri tavoin tabletteina ja voiteena. Suun kautta otettavat tabletit liukenevat mahassa, josta asikloviiri siirtyy verenkiertoon ja sitä kautta soluihin. Voiteen sisältämä asikloviiri tunkeutuu soluihin sitä vastoin ihon läpi, ei verenkierrosta. Siten voiteen teho ei ole yhtä hyvä kuin tablettien. Jos voidetta käytetään rakkulan jo puhjettua, teho jää tutkimusten mukaan pieneksi.

Erityistä asikloviirissä on, että se aktivoituu vain niissä soluissa, joissa on herpesvirus. Aktiivisessa, niin sanotussa trifosfaattimuodossa oleva asikloviiri tarttuu viruksen geeniperimään ja estää siten viruksen lisääntymisen.

Asikloviiri tunnetaan parhaiten huuliherpeksen nitistäjänä, mutta reseptilääkkeenä sitä määrätään myös sukuelinherpeksen, vyöruusun ja vesirokon hoitoon. Itsehoitoon vapautettuja tabletteja ei tule käyttää muuhun kuin huuliherpeksen hoitoon, sillä muut sairaudet vaativat lääkärin määrittämän annostuksen. Reseptittä saatavat tabletit ovat vahvuudeltaan 200 milligrammaa.

Ennen kuin ostat asikloviiriä itsehoitoon, sinun tulee olla täysin varma, että huulta kalvava tauti on todellakin yskänrokko eikä jokin muu vaiva.

– Kun on kerran saanut lääkärin diagnoosin huuliherpeksestä, voi hakea apteekista asikloviiriä ilman uutta lääkärikäyntiä, sanoo apteekkari Veli-Matti Lehtola Ulvilan apteekista.

Käytäntö on kätevä ja tehokaskin, sillä hoitotulos on sitä parempi, mitä aikaisemmin hoito aloitetaan.

Tablettien käyttö vaatii potilaalta kärsivällisyyttä, sillä lääke imeytyy ruoansulatuskanavasta verenkiertoon melko huonosti ja hajoaa elimistössä nopeasti. Koska lääkkeen vaikutus ei kestä pitkään, asikloviiriä on otettava usein: viisi kertaa päivässä neljän tunnin välein viiden päivän ajan. Tabletteja ei suositella itsehoitoon alle 18-vuotiaille.

Huuliherpeksen toinen hoitomuoto on asikloviirin johdannainen valasikloviiri.

– Valasikloviiri imeytyy elimistöön 3–5 kertaa paremmin kuin asikloviiri. Sitä otetaan kaksi annosta 12 tunnin välein, Veli-Matti Lehtola kertoo.

Teholtaan asikloviiri ja valasikloviiri ovat samankaltaisia, koska valasikloviiri muuttuu elimistössä asikloviiriksi. Lääkekuurina valasikloviiri on hieman asikloviiriä kalliimpi; reseptivapaa siitä tuli syksyllä 2015.

– Viruksia vastaan kehitetään jatkuvasti uusia lääkkeitä, myös rokotteita, mutta uusia, ilman reseptiä saatavia lääkkeitä ei ole toistaiseksi näkyvillä. Viranomaisilla on iso kynnys, ennen kuin he vapauttavat lääkkeitä käsikauppaan, Lehtola toteaa.

Tavallisimmat asikloviirin aiheuttamat haittavaikutukset ovat päänsärky ja vatsavaivat. Herkkävatsaisten kannattaa ottaa lääke maitohappobakteerin kanssa ruoan yhteydessä. Päänsärkyä voi lievittää särkylääkkeillä.

Jos käyttää hylkimisenesto-, reuma- tai epilepsialääkkeitä, lääkkeiden yhteensopivuudesta on syytä keskustella apteekissa farmaseuttisen henkilökunnan kanssa. Asikloviiriä ei suositella raskaana oleville tai imettäville eikä silloin, jos immuunipuolustus tai munuaisten toiminta on heikko.

Apteekkarin vinkit huuliherpeksen hoitoon
  • Huuliherpes puhkeaa usein stressin, flunssan tai voimakkaan auringonsäteilyn johdosta. Aloita asikloviirihoito heti ensioireiden (kutinan, pistelyn ja kirvelyn) ilmaannuttua.
  • Jos tiedät olevasi altis saamaan herpeksen ja matkustat aurinkomatkalle, varaa mukaan asikloviiriä. Pidä myös kotona varalla asikloviiriä, niin voit aloittaa hoidon nopeasti.
Lähteet: Veli-Matti Lehtolan haastattelu ja Duodecimin artikkeli Viruslääkkeet ja käytännön lääkäri, duodecimlehti.fi