Kun lääke tulee markkinoille, sen hyödyt on punnittu haittoja painavammiksi. Tästä huolimatta tärkeitä lääkkeitä jää ottamatta lääkkeiden haittavaikutusten pelossa. Miten haittavaikutuslistaa kannattaisi oikein lukea?
Se voi aiheuttaa hengenahdistusta, hikoilua, janoa, väsymystä ja ylivireyttä, joskus myös rasitusvammoja, tapaturmia ja ylikuormitusta. Todella harvinainen seuraamus on rytmihäiriö ja jopa äkkikuolema.
Näin voisi lukea pakkausselosteessa, jos kuntoliikunta olisi lääke. Harva jää silti sohvalle liikunnan haittavaikutusten pelossa.
– Jotkut jättävät tarpeelliset lääkkeet ottamatta siksi, että he pelkäävät niiden haittavaikutuksia. Haittavaikutuslistat ovat kieltämättä usein pitkiä. Se kertoo ennen kaikkea siitä, että lääkkeitä on testattu huolella eikä siitä, että luvassa olisi runsaasti lääkkeiden haittavaikutuksia, sanoo hoitoon sitoutumista tutkinut farmasian tohtori Kirsi Kvarnström HUSista.
Lääke saa myyntiluvan vasta, kun lääkkeestä saatava hyöty on arvioitu suuremmaksi kuin sen mahdolliset haitat. Siksi koehenkilöt käyttävät lääkettä valvotusti lääkekokeissa, ja lääkkeen toivotut vaikutukset sekä ei-toivotut eli haitalliset vaikutukset raportoidaan. Viranomaiset ja lääkeyhtiöt täydentävät haittavaikutuslistaa myös myöhemmin potilaiden ja lääkäreiden antaman palautteen perusteella.
Yleiset lääkkeiden haittavaikutukset useimmiten lieviä ja ohimeneviä
Pelkästään yleisten haittavaikutusten lista voi venyä kymmenille riveille. Listalla on usein monenlaisia vatsan tai suoliston oireita, ihottumia tai hermostollisia oireita, kuten väsymystä, päänsärkyä ja huimausta.
– On hyvä muistaa, että jopa yleiseksi luokiteltu haitta esiintyy korkeintaan yhdellä kymmenestä käyttäjästä. Tällainen on esimerkiksi iho-oire tai ripuli, joka voi tulla infektioon määrätystä antibiootista, Kvarnström sanoo. Hän korostaa, että tieto mahdollisista haitoista auttaa varautumaan niihin.
– Jotkut ottavat esimerkiksi maitohappobakteereita suojatakseen vatsaa antibioottikuurin yhteydessä.
Kvarnströmin mukaan yleiset haittavaikutukset ovat tavallisesti lieviä ja ohimeneviä, mutta ne voivat olla vaikeitakin, jos hoidetaan vakavaa sairautta.
– Esimerkiksi syövän hoidossa käytettävät solunsalpaajat saattavat aiheuttaa hankalia oireita, mutta yleensä ne hyväksytään, koska lääkkeestä saatava hyöty on suurempi kuin sen aiheuttama haitta.
Parempi kysyä kuin murehtia lääkkeiden haittavaikutuksia
Haittavaikutuslistalla esitellään myös harvinaiset haitat, joita voi esiintyä yhdellä tuhannesta tai vielä paljon harvemmalla. Niistäkin monet ovat lieviä, mutta joukossa voi olla vakaviakin lääkkeiden haittavaikutuksia aina veritulpasta sydäninfarktiin. Pakkausseloste tarjoaa varoitukset ja tarkat toimintaohjeet.
Varoituksia lukiessa voi herätä kysymys, onko omassa perimässä, elämäntavassa tai muissa sairauksissa jotain, joka voisi erityisesti altistaa vakaville haitoille.
– Lähtökohta on aina se, että lääkäri on jo tehnyt kokonaisarvion kyseisen henkilön tilanteesta lääkettä määrätessään. Jos riskit alkavat siitä huolimatta mietityttää, kannattaa ottaa yhteys lääkäriin tai apteekkiin. Ei kannata jäädä yksin pelkojen kanssa tai jättää tärkeä lääke ottamatta, Kvarnström painottaa.
Mielikuvitus ja huhut kuriin
Jos mielikuvitus lähtee laukalle haittavaikutuslistan äärellä, voi iskeä jopa niin sanottu nosebovaikutus. Kun odottaa lääkkeen aiheuttavan kipua tai hengenahdistusta, sitä voi myös alkaa tuntea. Olisiko parempi jättää haittavaikutuslista sittenkin lukematta? Kvarnström kannustaa lukemaan.
– On hyvä osata yhdistää mahdolliset oireet lääkkeeseen, jotta ymmärtää hakea niihin tarvittaessa apua. Lääkäri voi tarvittaessa muokata annosta tai vaihtaa lääkettä.
Joskus pelkät huhut tai kaverin kokemukset lääkkeen haittavaikutuksista voivat estää käytön aloittamisen.
– Esimerkiksi kolesteroliarvoja alentavat statiinit saattavat aiheuttaa joillekin lihaskipuja, mutta useimmille eivät. Siitä huolimatta osa jättää lääkityksen aloittamatta, vaikka tarvitsisi sitä sydän- tai aivotapahtumien ehkäisemiseen.
Kvarnström pitää statiinien haasteena sitä, ettei niiden positiivista vaikutusta huomaa arjessa, ja näin huomio siirtyy helposti mahdollisiin haittavaikutuksiin.
– Statiinejakin on monia. Jos yksi ei sovi, voi lääkäri vaihtaa sen toiseen. Tärkeintä on, ettei yksikään tarpeellinen lääke jää ottamatta haittavaikutusten vuoksi tai niiden pelossa.