Autismidiagnoosi auttoi Juhoa ymmärtämään itseään
Autismidiagnoosi vapautti medianomi Juho Korhosen, 38, olemaan oma itsensä. Vertaistukiryhmä sai häpeän hellittämään ja aidon minän murtautumaan esiin.

Neurokirjon piirteet näkyivät Juho Korhosen lapsuudessa haasteina sosiaalisissa suhteissa.
− Koetin päiväkodissa mennä toisten lasten leikkeihin mukaan, mutta en osannut tehdä sitä oikealla tavalla.
Aivan kuin häneltä olisi puuttunut jokin taito, joka muilla oli luonnostaan.
Juho jätettiin ulkopuolelle ja hänelle vihjailtiin, että hän oli muiden mielestä jotenkin erilainen ja omituinen.
Se hävetti ja hämmensi pientä Juhoa. Häpeää seurasi halu kätkeä häpeän aiheuttaja eli oma persoonallisuus. Oli parempi matkia muita eli maskata kuin olla oma itsensä.
− Maskaaminen alkoi tiedostetusti, mutta siitä tuli tiedostamatonta ja hukkasin oikean identiteettini.
Autismitesteihin ystävän yllyttämänä
Yksinäinen ja syrjäytynyt, näillä sanoilla Korhonen kuvaa parikymppistä itseään.
− En tiennyt kuka olen tai mitä haluan elämältäni.
Samat kysymykset pyörivät mielessä: Miksi sanoin niin? Miksi käyttäydyin noin? Oliko minun syytäni, että kaveri laittoi välit poikki?
− Olin jatkuvasti poikki, enkä osannut asettaa rajoja itselleni enkä muille. Vihasin itseäni ja annoin ihmisten kävellä ylitseni.
Korhonen paloi noina vuosina loppuun useammankin kerran.
Muutoksen sysäsi liikkeelle tapaaminen korkeakoulukaverin kanssa seitsemän vuotta sitten. Kaverin lähipiirissä oli diagnoosin saaneita.
− Hän kysyi minulta, olinko koskaan ajatellut hakeutua tutkimuksiin.
Korhonen ei hätkähtänyt kysymystä, vaan noudatti kaverin neuvoa.
Silti lääkärin ehdottomuus yllätti.

− Sinä olet ihan selkeästi kirjolla, lääkäri totesi.
− Minusta tuntui kuin minulle olisi lykätty syliin uusi identiteetti ja jätetty yksin selviytymään sen kanssa, Korhonen muistelee.
Elämää autismidiagnoosin jälkeen
Ensimmäinen vuosi diagnoosin jälkeen oli vaikea.
− Olin lukossa ja välillä vakuuttunut siitä, että lääkäri oli tehnyt virhediagnoosin.