Lääke ja ruoka – yhdessä vai erikseen?
Jos saat ohjeen nauttia lääkkeen ruoan kanssa tai tyhjään vatsaan, on siihen aina hyvä syy, muistuttaa erikoislääkäri Toni Vänni.

Valtaosa lääkkeistä vaikuttaa nopeimmin, kun maha on tyhjä, mutta vain pieni osa lääkkeistä edellyttää tyhjää mahaa toimiakseen tarkoituksenmukaisesti.
− Jos lääke täytyy nauttia tyhjään vatsaan, sen voi ottaa tunnin tai kaksi edellisen aterian jälkeen ja noin tuntia ennen seuraavaa ruokailua. Näin lääke ehtii liueta ja siirtyä tyhjästä mahasta ohutsuoleen, sanoo työterveyshuollon erikoislääkäri Toni Vänni Terveystalosta.
Ruoka voi edistää tai estää lääkkeen imeytymistä
Tyhjässä mahalaukussa esimerkiksi ruoan rasva ei pääse hidastamaan lääkkeen imeytymistä. Vännin mukaan jotkut ruoan sisältämät aineet, kuten kalsium ja rauta, voivat jopa estää tiettyjen lääkeaineiden imeytymistä sitomalla niitä.
− On kuitenkin lääkkeitä, jotka suorastaan vaativat ruuan rasvaa tai muuta ainetta liuetakseen ja imeytyäkseen. Silloin lääke neuvotaan ottamaan ruoan kanssa. Mutta ei siihen isoa ateriaa tarvita, voileipäkin riittää.
Lasillinen vettä on tarpeen lähes aina − vältä muita nesteitä
Yksi sääntö koskee lähes kaikkia tabletteja ja kapseleita. Ne vaativat kyytipojaksi lasillisen vettä, jotta tabletti ei tarttuisi ruokatorveen.
−Tabletti tarvitsee vettä myös liuetakseen mahassa ja imeytyäkseen sen jälkeen ohutsuolessa, Vänni toteaa.
Maidon riskinä on kalsium. Greippimehu taas voi hidastaa joidenkin lääkeaineiden hajoamista elimistössä.
Vänni kehottaa välttämään muita juomia lääkkeenoton yhteydessä. Maidon riskinä on kalsium. Greippimehu taas voi hidastaa joidenkin lääkeaineiden hajoamista elimistössä. Silloin lääkeainetta voi kertyä elimistöön enemmän kuin on tarkoitus ja tällöin vaikutus voi olla moninkertainen.
− Appelsiinimehu voi puolestaan varata ohutsuolessa reitin, jota pitkin tietyn lääkkeen pitäisi imeytyä, ja silloin lääkkeen vaikutus heikkenee.
Pidä ruokailuissa selvät tauot
Vännin mukaan lääkkeiden ja ruokailun yhteensovittaminen on helpointa, jos tapana on pitää selvät tauot ruoka-aikojen välissä.
Asiantuntija: Toni Vänni, työterveyshuollon erikoislääkäri.