Lisääkö punainen liha syöpäriskiä?
Punaisen lihan terveysriskeistä varoitetaan tämän tästä. Yksi niistä on syöpäriski. Yleislääkäri Jaakko Halonen kertoo miksi.

Lisääkö punaisen lihan syöminen syöpäriskiä?
On paljon tutkimusnäyttöä siitä, että punaisen lihan, siis naudan-, sian- ja lampaanlihan, runsas nauttiminen on yhteydessä syövän syntyyn. Koko lailla varmana voidaan pitää suolisto- ja mahasyövän lisääntynyttä riskiä. Myös haima- ja eturauhassyövän kohdalla on näyttöä yhteydestä punaiseen lihaan, joskin heikompaa.
Mikä punaisen lihan syömisessä aiheuttaa syöpäriskiä?
Yksi todennäköinen syy on punaisen lihan runsas hemiraudan määrä. Se lisää vapaiden happiradikaalien määrää kudoksissa, mikä altistaa soluja mutaatioille. Toinen todennäköinen syy liittyy syöpää aiheuttaviin yhdisteisiin, joita syntyy, kun lihaa valmistetaan korkeissa lämpötiloissa, esimerkiksi paistamalla tai grillaamalla.
Syntyykö syöpää aiheuttavia yhdisteitä grillattaessa kanaa tai savustettaessa kalaa?
Syntyy kyllä. En osaa sanoa, miksi valmistustapoihin liittyvästä syöpäriskistä ei puhuta yleisemmin kalan kohdalla. Ehkä siksi, että varsinkin rasvaisella kalalla on niin paljon myönteisiä vaikutuksia terveyteen.
Miksi lihavalmisteita pidetään tuoretta lihaa suurempana syöpäriskinä?
Lihavalmiste, siis prosessoitu liha, sisältää tavallisesti maun tai säilyvyyden vuoksi suolaa, Suola puolestaan edistää syövän kehittymistä ja lisäksi nostaa verenpainetta.
Mitä muita riskejä punaisen lihan syömisessä on syöpäriskin ohella?
Punaisen lihan runsas käyttö lisää riskiä tyypin 2 diabeteksen syntyyn, joka on myös yksi suolistosyövän riskitekijöistä periytyvän taipumuksen, tupakoinnin, runsaan alkoholinkäytön ja lihavuuden ohella. Eläinperäiset rasvat lisäävät myös valtimosairauksien riskiä.
Miten lihansyöjä voi hillitä suolistosyövän riskiä?
Riski suolistosyövälle pitäisi olla matala, jos ei ole edellä mainittuja riskitekijöitä ja syö runsaasti kuituja, riittävästi D-vitamiinia ja korkeitaan 300 grammaa punaista lihaa viikossa.
Asiantuntija: Jaakko Halonen, yleislääketieteen erikoislääkäri, Terveystalo.
