Näin annat ensiapua
Apua tarvitsevalle on tärkeää antaa ensiapua, vaikka tuoreimmat ohjeet eivät olisikaan hallussa. Aina voi soittaa 112:een ja noudattaa saamiaan neuvoja.

Jos jonkun henki on vaarassa, ei ole aikaa jäädä miettimään, että osaankohan varmasti auttaa. Ei, vaikka ensiaputaidot olisivat ruosteessa.
− Jo se, että menee tilanteeseen ja yrittää auttaa, on iso teko, sanoo Suomen Punaisen Ristin ensiavun ja terveyden erityisasiantuntija Minna Sihvo.
Tutkimusten mukaan jopa 40–60 prosenttia ihmisistä ei hätätilanteessa auta toisia. Syitä siihen on monia: en uskalla, en osaa, en halua, minua pelottaa, kyllä joku toinen auttaa, entä jos saan taudin.
Kun kyse on toisen hengestä, pelot pitää pystyä ohittamaan. On parempi tehdä jotain kuin olla tekemättä mitään.
− Meillä on fantastinen hätäkeskus. Jokainen osaa soittaa 112:een. Hätäkeskuspäivystäjät kyllä kertovat, mitä tilanteessa pitää tehdä.
Sihvo muistuttaa, että jokaisella on paitsi velvollisuus auttaa myös oikeus saada apua. Koskaan ei voi tietää, vaikka itse joutuisi tilanteeseen, jossa oma henki on ohikulkijan käsissä.
Painelu-puhalluselvytys on tärkeä ensiaputaito
Painelu-puhalluselvytys on tarpeen, kun ihminen lakkaa hengittämästä tai hengitys on haukkovaa. Jos puhaltaminen ei jostain syystä ole mahdollista, jatka paineluelvytystä keskeytyksettä.
Painelu-puhalluselvytyksen kaava on 30:2. Ensin painetaan 30 kertaa, sitten puhalletaan 2 kertaa.
− Tärkeintä on toimia heti ja elvyttää keskeytyksettä, vaikka kaikki ei menisi aivan kohdilleen, Minna Sihvo rohkaisee.
Ota defibrillaattori käyttöön. Pyydä, että joku toinen hakee defibrillaattorin eli sydäniskurin, jotta elvytys ei keskeydy siksi aikaa. Jatka painelu-puhalluselvytystä ja toimi laitteen antamien ohjeiden mukaan.

Tunnista tilanne ja soita 112:een. Laita puhelimen kaiutin päälle ja seuraa ohjeita.
Käännä autettava selälleen. Tarkista, hengittääkö autettava normaalisti. Avaa hengitystie kohottamalla leuan kärjestä ylöspäin ja taivuttamalla päätä taaksepäin. Pidä asento. Tunnustele poskellasi ilmavirtaa, katso liikkuuko rintakehä ja kuuluuko hengityksen ääni.
