Näin hoidat migreeniä
Kun tunnistaa alkavan migreenikohtauksen ja ottaa siihen saman tien riittävän määrän lääkettä, kipu rauhoittuu heti alkuunsa. Myös säännölliset elämäntavat auttavat.

Jopa joka kymmenes aikuinen sairastaa migreeniä, eikä se ole vieras vaiva nuoremmillekaan. Silti se on ollut huonosti tunnettu ja ymmärretty sairaus.
Mutta mistä tietää, sairastaako migreeniä vai johtuuko toistuva päänsärky esimerkiksi kireistä niska- ja hartialihaksista? Neurologi Emilia Tauriala näkee oireissa selvän eron:
– Jännityspäänsärky helpottaa, kun lähtee kävelylle. Migreeni puolestaan vain pahenee liikkumisesta. Sen paras ensihoito on lepo pimeässä ja rauhallisessa tilassa. Moni hakeutuukin lepoon automaattisesti ensimmäiset oireet havaittuaan.
Migreeni oireilee jo ennen särkyä
Jännityssärky on usein iltaa kohden pahenevaa, tasaista tai kiristävää pantamaista särkyä ohimolla, päälaella tai takaraivolla. Se vaivaa useimmiten molemmilla puolilla päätä.
Migreenisärky puolestaan on usein toispuoleista ja sykkivää, vaikka vaihtelua ihmisten välillä on.
Migreenin erottaa muista päänsäryistä myös sen ennakoivien oireiden perusteella. Moni on ennen kivun ja pahoinvoinnin alkamista herkkä valoille, äänille tai hajuille. Myös ärtymys ja haukottelu ilman väsymystä voivat kieliä alkavasta migreenikohtauksesta.
Osalla migreenikoista tulee alkuun auraoireita, kuten sahalaitaisia tai mosaiikkikuvioisia näköhäiriöitä. Auraton migreeni on yleisempi kuin aurallinen migreeni.
Kivun hellitettyä väsynyt tai heikko olo voi jatkua muutamasta tunnista pariin päivään.
Lepoa ja lääkkeitä migreeniin
Migreeniä helpottaa parhaiten lepo pimeässä. Onneksi tämä tiedetään jo monilla työpaikoillakin, joissa ohjataan migreenikohtauksen aikana lepäämään.
– Moni saa lisäapua kylmästä kääreestä ohimolla. Mutta poikkeuksiakin on: osalle helpotusta tuo lämmitetty kaurapussi, Tauriala kertoo.
Migreenikohtausta helpottaa tulehduskipulääke tai parasetamoli – tai hankalassa vaivassa molemmat. Sopiva annos on 800 milligrammaa ibuprofeenia tai 1 000 milligrammaa parasetamolia.
–
Asiantuntija: Emilia Tauriala, neurologian erikoislääkäri, Terveystalo.

