Rajoittaako ahdistus arkeasi? Kyseessä voi olla ahdistuneisuushäiriö
Ahdistuneisuushäiriöt voivat aiheuttaa pahimmillaan masennusta. Lopputulos on sitä parempi, mitä nopeammin hoito aloitetaan.

Mitä tarkoitetaan, kun puhutaan ahdistuneisuushäiriöistä?
Ahdistuneisuushäiriöt ovat tiloja, jotka voidaan jakaa karkeasti kolmeen ryhmään: pelko-oireisiin ahdistushäiriöihin, yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön ja pakko-oireiseen häiriöön. Myös kurjat elämäntilanteet voivat reaktiona aiheuttaa ahdistusta.
Miten häiriöt eroavat toisistaan?
Pelko-oireisiin ahdistushäiriöihin kuuluvat ahdistuneisuus sosiaalisissa tilanteissa tai paniikkihäiriö, johon liittyy paniikkikohtauksen pelko. Samoin kohdepelot, kuten hämähäkkien pelko, kuuluvat tähän ryhmään.
Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö tarkoittaa sitä, että ihminen murehtii kaikenlaisia asioita, on jatkuvasti tuskainen eikä kykene lopettamaan huoliajatteluaan. Pakko-oireiseen häiriöön puolestaan liittyy pakkoajatuksia tai -toimintoja.
Miten ahdistuneisuushäiriöt oireilevat?
Kaikkia ahdistuneisuushäiriöitä yhdistää se, että niistä kärsivä ihminen kokee epämiellyttävää keholliseksi yltyvää tunnetta, ahdistusta, ja on näin koko ajan jollakin tavalla hälytystilassa. Ihminen on jatkuvasti virittynyt johonkin uhkaan.
Kehossa käynnistyvät mekanismit, joiden on tarkoitus valmistaa ihminen pakoon tai taisteluun. Syke nousee, hengitys kiihtyy. Maha menee sekaisin, virtsaamisen tarve tihenee. Raajoihin voi tulla myös puutumisen tunnetta, koska verenkierrossa tapahtuu muutoksia.
Miten ahdistuneisuushäiriö eroaa tavallisesta ahdistuksesta?
Mikä tahansa hankala tilanne voi provosoida lyhytaikaisesti ahdistuneisuushäiriön oireita. Yleensä tuntemukset menevät ohi tai ihminen pystyy käsittelemään niitä. Varsinaisessa ahdistuneisuushäiriössä ahdistus yleistyy ja muuttuu toistuvaksi tai jatkuvaksi.
Miten ahdistuneisuushäiriö vaikuttaa elämään tai rajoittaa sitä?
Se kaventaa elinpiiriä. Ihminen alkaa vältellä ahdistumisen aihetta, kuten tiettyjä sosiaalisia tilanteita. Paniikkihäiriöstä kärsivä ihminen pelkää kohtauksia ja välttelee kaikin keinoin niitä provosoivia asioita ja paikkoja.
Ihminen ei saa siis käyttöönsä koko kapasiteettiaan, joka hänellä olisi ilman ahdistuneisuushäiriötään.
Asiantuntija: Jan-Henry Stenberg, psykoterapian erikoispsykologi, psykoterapeutti HUS Psykiatriakeskus.
