Rintasyöpä opetti, miten ihania ihmiset ovat
Rintasyövän sairastanut Charlotta Molander koki raskaan toipilasvuoden aikana, miten toisten ihmisten tuki kannatteli. Myös taideterapia oli suureksi hyödyksi.
Charlotta Molander tuli töistä kotiin, heittäytyi sohvalle ja laski kätensä rintakehän päälle. Silloin hän sen tunsi. Vasemman rinnan yläosassa oli iso, kova patti.
– Hätäännyin kauheasti. Ei minun maailmaani mahtunut ajatusta, että se voisi olla mitään muuta kuin syöpää, hän sanoo muistellen maaliskuista päivää vuonna 2019.
Eurajoen Luvialla asuva Molander täytti tuona vuonna 50. Kahden tyttären yksinhuoltajaäidille seuraavat päivät olivat raskaita.
– Sain ajan terveyskeskuslääkärille vasta viikon päähän. Rintasyövän hoitamisessa ja siitä toipumisessa vierähti koko vuosi, mutta ensimmäisen viikon muistan kaikkein pahimpana, hän kertoo.
Viikon aikana Molander ehti suunnitella testamenttia ja laatia tyttärilleen kirjeitä, joissa oli elämänohjeita.
Ultraäänitutkimuksessa radiologi sanoi heti, että kyllä, syöpä tämä on, mutta se hoidetaan pois.”
– Pelkäsin, että nyt lapset jäävät ilman äitiä, hän sanoo. Elämän perusturvallisuus tuntui järkkyneen.
Heti ensimmäisen lääkärikäynnin jälkeen asiat alkoivat edetä rivakasti.
– Ultraäänitutkimuksessa radiologi sanoi heti, että kyllä, syöpä tämä on, mutta se hoidetaan pois.
Ystävä kannatteli läpi rintasyöpähoitojen
Heti ultrasta päästyään Molander soitti Johanna-ystävälleen. Ystävä keskeytti työpäivänsä. Mentiin kahville ja juteltiin.
– Johanna piti minua pinnalla koko tuon vuoden ajan. Hän osasi oikeissa kohdissa sekä toppuuttaa että tukea, Molander sanoo.
Ystävä tuli mukaan myös käynnille Satasairaalaan, alueen keskussairaalaan. Hän kirjasi muistiin asioita, joista lääkärin kanssa puhuttiin. Se oli hyvä, sillä Molanderin mukaan alussa sokki tukkii aivot niin, että osa tiedosta voi mennä ohi korvien.
