”Syömishäiriöstä voi toipua.”

Kati Savela-Vilmari, 48, saattaa nykyisin syödä sipsejä miehensä seuraksi, jos siltä tuntuu. Miehen normaali asenne ruokaan helpottaa Katinkin olemista. Liian terveellinen syöminen tuntuisi ahdistavalta.

Kati sairastui laihuushäiriöön eli anoreksiaan 23-vuotiaana. Vaikka kymmenen vuoden sairausjaksosta on jo pitkä aika, se ei ole unohtunut.

Anoreksia ei alkanut laihduttamisesta, vaan elämäntilanteesta ja ahdistuksesta. Kati oli muuttanut kotikaupungistaan Turkuun opiskelemaan Ranskan kulttuuria ja kieltä.

− Minua ahdisti, selviytyisinkö opinnoista sekä se, saisinko valmistuttuani mitään töitä. Kärsin myös yksinäisyydestä ja ulkopuolelle jäämisen tunteesta, Kati kertoo.

Psykologi auttoi ottamaan laihuushäiriön todesta

Kun paha olo voimistui, Kati alkoi pelätä masennusta. Sen sijaan hän sairastui anoreksiaan, joka tarjosi edes jonkinlaisen keinon kontrolloida omaa elämää.

− Huomasin jollakin tasolla itsekin, että olin laihtumassa. Fyysisesti olo oli kevyt, vähän kuin paastolla. Ehkä toivoin, että siitä seuraisi myös henkisesti kevyempi olo.

Kati oli käynyt jo aiemmin muutamia kertoja psykologilla puhumassa ahdistuneisuudestaan. Hän muistaa yhä selvästi sen hetken, kun psykologi sanoi, että sinulla on selkeästi anoreksia. Kati ymmärsi, että se oli totta. Hän pääsikin terapiaan heti. Hän oli halunnut sinne jo aiemmin, tuloksetta.

Anoreksiaan sairastuminen oli yllätys

Nuoruusvuosinaan Katilla ei ollut minkäänlaisia kehonkuvaan liittyviä ongelmia. Lapsuudenkodissa ja kavereiden kesken syömiseen suhtauduttiin normaalisti.

Kati oli aina ollut hoikka, eikä pitänyt itseään lihavana. Hän harrasti liikuntaa, mutta ei pakonomaisesti. Anoreksiaan sairastuminen oli yllätys.

− Vain kuukautta ennen sairastumista olin lukenut artikkelin anoreksiasta ja ajatellut, että tämä ei ainakaan tule minulle.

Nyt Kati näkee sairastumisensa taustalla myös halun rangaista itseään siitä, ettei ollut omasta mielestään riittävän hyvä.