Tositarina – atooppinen iho
Lapsena Mari Paikkari nukkui hanskat kädessä, jottei raapisi itseään verille. Aikuisena hän oppi kuuntelemaan atooppisen ihottuman oireita ja tunnistamaan laukaisevat tekijät.

Helsinkiläinen kuvanveistäjä ja keraamikko Mari Paikkari tekee työtään kirjaimellisesti kädet savessa. Työpäivän aikana kädet kostuvat ja kuivuvat usein, ja välillä iho viestittää punoittamalla ja kutisemalla, että olisi syytä tehdä pari päivää paperitöitä.
Paikkari rakastaa työtään. Sen tuoma mielenrauha näkyy kokonaisvaltaisena hyvinvointina, vaikka iho joskus tilapäisesti ärtyykin.
Atooppinen taipumus on opettanut Paikkarille herkkyyttä kuunnella ihon viestejä, tasapainotella.
– Nykyisin olen sille kiitollinen, sillä se kertoo minulle, mikä ei ole hyväksi, hän sanoo.
Atooppisen ihottuman kutina on tuttu lapsesta asti
”Älä raavi."
Tämän toistuvan kehotuksen Paikkari, 38, muistaa jo lapsuudestaan. Atooppisen ihottuman aiheuttama kutina on ollut osa hänen elämäänsä vauvasta asti. Hilseilevää, punoittavaa ihottumaa puhkeili eri puolille kehoa, ja iho tuntui reagoivan herkästi kaikkeen.
– Muistan, miten kävimme jatkuvasti lääkärissä apua hakemassa. Oli kortisonikuureja ja allergiatestejä. Pienenä minulla piti olla öisin puuvillahanskat, jotka oli teipattu ranteista kiinni, hän kertoo.
Atopian hankalin vaihe oli teini-iässä
Ihon kutina on usein pahinta öisin.
Raapimisesta veriset kynnenaluset olivat Paikkarille aamuisin tuttu ilmiö teini-iässä, jolloin ihottuma oli kenties hankalimmillaan. Kyynärtaipeet olivat hurjassa kunnossa, ja ihottumaa oli myös silmäluomissa. Silmien punoitus tuntui nuoresta erityisen nololta.
– Ihottuma silmäluomissa sai minut näyttämään apeammalta kuin oikeasti olin. Sitä ei kuitenkaan voinut meikata piiloon, sillä meikki olisi ärsyttänyt ihoa vain lisää, hän muistelee.
Ärtynyttä ihoa hoidettiin kortisonivoiteilla sekä valohoidolla, jota annettiin solariumissa.
Arki on atoopikolle riskitekijöiden eliminointia
Atoopikon arki on riskitekijöiden eliminointia.
– Saunareissut ovat lyhyitä, koska hikoilu kutittaa hirveästi. Kaikki pesuaineet, saippuat ja sampoot ovat hajusteettomia ja mahdollisimman ihoystävällisiä. Yö- ja silmänympärysvoiteita en halua käyttää ollenkaan, koska en tiedä, miten iho reagoisi niihin, Paikkari kuvailee.
