Vatsakipu – aihetta huoleen?
Vatsakivuista suuri osa on vaarattomia toiminnallisia vatsavaivoja. Niitä voi hoitaa ruokavalinnoilla, liikunnalla ja itsehoitolääkkeillä, kertoo erikoislääkäri Markku Hillilä.

Vatsa on kipeä, turvottaa, ja vessassa on juostava milloin ripulin ja milloin ummetuksen takia. Ilmavaivojakin on. Olo pahenee ruokailujen jälkeen ja on usein hankalin iltaisin.
Tuttu tilanne erikoislääkäri Markku Hillilälle. Ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsii ajoittain jopa puolet aikuisista. Moni huolestuu ja tulee kysymään, onko tämä jotain vakavaa.
– Oireita on voitu katsella jo vuosia. Välillä olo on parempi, tauon jälkeen alkaa taas huonompi kausi. Esimerkiksi loman aikana vatsa on rauhallinen, mutta kun stressi palaa, palaavat vatsakivutkin, Hillilä kertoo.
Tutkimuksista varmuus vatsaoireisiin
Ärtyvän suolen oireyhtymä on vaaraton, mutta tuo hankaluuksia elämään. Syömisiä joutuu miettimään ja vessassa ramppaaminen vaikeuttaa arkisia toimia.
Kun vatsa huolettaa, se kannattaa tutkia kertaalleen. Yleensä vatsa tähystetään ja kaikilta otetaan lisäksi verikokeet, joiden avulla selvitetään, ettei oireiden syynä ole esimerkiksi keliakiaa, laktoosi-intoleranssia, tulehduksellista suolistosairautta tai syöpää.
Useimmiten tutkimusten jälkeen jäljelle jää toiminnallinen vatsavaiva.
– Oikeastaan kyse on ominaisuudesta, herkkävatsaisuudesta. Jo sen kertominen vähentää huolta, Hillilä sanoo.
Ruokavaliosta apu vatsaoireisiin
Ärtyvän suolen oireyhtymään kokeillaan FODMAP-ruokavaliota, jossa vältetään runsaasti kaasua aiheuttavia hiilihydraatteja. Ne pyritään korvaamaan toisilla, yhtä terveellisillä ruoka-aineilla. Esimerkiksi omena vaihdetaan sitrushedelmiin, ruisleipä kauraleipään ja kaalisalaatti vihersalaattiin.
75 % saa apua FODMAP-ruokavaliosta vatsavaivoihinsa.
– Jos rajoitukset auttavat, niitä voidaan vähitellen höllentää. Jokaisen kohdalla etsitään paras mahdollinen, mutta mahdollisimman vähän rajoittava ruokavalio, Hillilä kertoo.
Liikuntaa ja rentoutta vatsan hyvinvoinnille
Myös toiminnallinen dyspepsia on yleinen. Siinä kivut tuntuvat ylävatsalla, usein ruokailun jälkeen. Olo on turvonnut ja paineinen, joskus jopa kuvottava.
Ylävatsakipuisen kannattaa välttää kahvia, suklaata ja rasvaisia ruokia ja syödä useita pieniä aterioita päivässä.
Asiantuntijat: Markku Hillilä, sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri. Anu Rasi-Leskinen, apteekkari.