Luomireunan tulehdus on yleinen vaiva
Luomireunan tulehduksen oireita ovat silmäluomien punoittaminen, arkuus ja rähmäisyys. Luomien säännöllinen puhdistus ja silmien kostuttaminen silmätipoilla auttavat.

Aamulla peilistä katsoo jonkinlainen silmähirviö. Luomet punoittavat ja niissä on rähmää. Silmät tuntuvat aristavilta, aivan kuin niissä olisi roskia.
Silmälääkärille näky on tuttu: luomireunan tulehdus on yleinen vaiva.
− Se voi tulla minkä ikäiselle tahansa. Aivan nuoria se harvoin vaivaa, mutta se yleistyy noin viisikymppisenä eli samaan aikaa kun kuivasilmäisyys lisääntyy, kertoo silmäsairauksien erikoislääkäri Petri Usmi.
Ikääntymisen ja kuivasilmäisyyden lisäksi jotkut sairaudet lisäävät alttiutta saada luomireunan tulehdus. Tällaisia ovat muun muassa seborrooinen ihottuma, ruusufinni ja atooppinen ihottuma.
Lisäksi syynä voi olla jokin reumasairaus, allergia tai kilpirauhasen toimintahäiriö. Silmäluomissa voi elää myös karvatuppipunkkeja, jotka voivat aiheuttaa tulehduksen.
Kyynelneste kaipaa rasvaa
Usein ainakin osasyyllisenä ovat silmäluomien reunassa olevat Meibomin rauhaset. Ne erittävät kyynelnesteeseen rasvaa.
Niiden tehtävänä on muodostaa kalvo kyynelnesteen päälle, ettei vesi haihdu liian helposti. Toinen tehtävä on liukastaa luomien liukumista silmän pinnalla.
Jos rauhaset tukkiutuvat, kyyneleet haihtuvat helpommin, silmät kuivuvat ja luomireunat ovat vaarassa tulehtua.
Jos silmäluomet tulehtuvat ensimmäistä kertaa, kannattaa käydä silmälääkärillä.
Joskus rauhasten tukkeutuminen voi aiheuttaa myös näärännäpyn, joka on finnin kaltainen valkoinen näppy luomen reunassa. Se voi aristaa ja punoittaa.
Jos silmäluomet tulehtuvat ensimmäistä kertaa, kannattaa käydä silmälääkärillä. Näin saat oikeat hoito-ohjeet ja varmistetaan, ettei kyseessä ole jokin muu silmätulehdus.
Luomireunan tulehdus hoidetaan avaamalla rauhaset
Vaikka luomessa ei olisi näppyä, hoito tulehtuneisiin luomiin on aina sama. Rauhaset pitää saada auki ja luomet puhdistettua rähmästä.
Ensin pestään aina kädet, ettei tule levittäneeksi käsissään tulehdustekijöitä. Pesu uusitaan jokaisen puhdistusvaiheen välissä.
Asiantuntija: Petri Usmi, silmäsairauksien erikoislääkäri.
