Apua uupumukseen
Kun hyvät unetkaan eivät palauta voimia, on aika pysähtyä. Mielen ja kehon levättyä on aika miettiä, mikä itselle on tärkeää ja miten elämästä saisi enemmän omien arvojen kaltaista.

Uupumus vie voimat niin, etteivät edes hyvät yöunet tai vapaapäivä virkistä. Usein taustalta löytyy liian kuormittava työ, mutta myös opiskelu tai muu pitkään henkistä tai fyysistä stressiä aiheuttava asia elämässä voi uuvuttaa.
Tavallisin syy on liiallinen työmäärä.
−Työtä on jo pitkään ollut enemmän kuin työntekijä kestää, eikä hän pysty itse vaikuttamaan työmääräänsä, työterveyspsykologi Ritva Lindén kertoo.
Jaksamista syövät myös se, jos esimieheltä ei saa tukea ja arvostusta tai yhteistyö työkavereiden välillä ei suju.
− Joskus syynä voi olla työpaikalla kehittynyt huono työkulttuuri: taukoja jätetään pitämättä ja työpäiviä venytetään. Käytäntöjä saatetaan jopa ihannoida.
Tunnista uupumuksen monet oireet
Jatkuva kuormitus aiheuttaa päällekäyvän väsymyksen lisäksi kyynisyyttä. Kaikki tuntuu merkityksettömältä. Omasta työstä ei jaksa innostua entiseen tapaan. Ammatillinen itsetunto laskee. Itseään alkaa pitää huonona, vaikka olisi pitänyt itseään pätevänä työhönsä.
Pitkittyneen stressin vaikutuksena tunteidenhallinta heikkenee.
Pitkittyneen stressin vaikutuksena tunteidenhallinta heikkenee. Tulee suutahteluja ja ärtymistä pienissä asioissa ja itku on herkässä Tarkkaavaisuus ja keskittymiskyky heikkenevät ja tulee unohduksia. Nukahtaminen vaikeutuu tai unet ovat katkonaisia.
Uupumusta ei lasketa sairaudeksi vaan oireyhtymäksi. Uupumuksen pitkittyminen voi kuitenkin johtaa sairastumiseen, kuten unettomuuteen, masennukseen tai päihteiden ongelmakäyttöön. Vuosia jatkunut uupumus voi olla yhtenä tekijänä sydän- ja verisuonisairauksissakin.
Uupumukseen kannattaa hakea apua
Apua kannattaa hakea heti, kun huomaa uupuvansa. Aina merkkejä ei itse tunnista, silloin työtoverit, esimies ja läheiset voivat auttaa.
− Peräänkuulutan etenkin läheisten työkavereiden vastuuta. He yleensä huomaavat muutokset työtoverin jaksamisessa ja käytöksessä. Ne kannattaa ottaa ystävällisesti puheeksi, Ritva Lindén sanoo.
Asiantuntija: Ritva Lindén, työterveyspsykologi.